Linna (romaani)
Wikipedia
Linna (saks. Das Schloß) on Kafkan pääteoksiin lukeutuva saksankielinen romaani.
Kafka alkoi kirjoittaa Linnaa illalla 22. tammikuuta 1922 palattuaan vuoristolomalta Špindlerův Mlýnistä. Tuohon aikaan kirjailija oli jo pahoin tuberkuloosin kourissa, ja romaani jäikin keskeneräiseksi hänen kuollessaan sairauteensa 3. kesäkuuta 1924.
Kirjeessään Max Brodille 11. syyskuuta 1922 Kafka ilmoitti luopuneensa Linnan kirjoittamisesta. Hän myös pyysi ystäväänsä tuhoamaan kaiken kirjoittamansa kuoltuaan, mutta Brod ei toiminut kyseisen ohjeistuksen mukaisesti, vaan julkaisi teoksen ensimmäistä kertaa vuonna 1926.
Linnasta on ohjannut elokuvaversion itävaltalainen Michael Haneke vuonna 1997. Aribert Reimann on säveltänyt teokseen pohjautuvan oopperan.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Jukka Petäjä: Raskaan byrokratian iloinen Jobin kirja. Helsingin sanomat 31.7.2006.










































